Toiminta Toiminta

Valokuvakulttuurin puolesta
Suomen ensimmäinen alueellinen valokuvakeskus, VB-valokuvakeskus, on toiminut Kuopiossa vuodesta 1987. Keskuksen tehtävänä on edistää valokuvakulttuuria erityisesti Pohjois-Savon ja Itä-Suomen alueella.
Keskus toimii myös valtakunnallisesti yhteistyöverkostojensa kautta. Keskuksen painopistealueita ovat näyttelytoiminta, mediakasvatus sekä tutkimusja julkaisutoiminta. Keskusta ylläpitää Victor Barsokevitsch -Seura ry, joka on perustettu vuonna 1982.
Viehättävä miljöö
Valokuvaaja Victor Barsokevitschin (1863-1933) isä oli syntyjään puolalainen, äiti suomenruotsalainen. Victor varttui Helsingissä. Kuopioon hän saapui vuonna 1887, jolloin meni naimisiin Adele Sallinin kanssa. Sallinin oma kuvaamo oli tuhoutunut tulipalossa,mutta uusi valokuvaamo Barsokevitschin nimellä perustettiin Minna Canthin kadun ja Kuninkaankadun kulmaan. Sekin paloi.
Vuodesta 1894 lähtien kuvaamo toimi Kuninkaankadun varrelle valmistuneessa talossa - samassa, jossa VB-valokuvakeskus nykyään sijaitsee. Barsokevitschit myös asuivat tässä rakennusmestari P.J. Pitkäsen suunnittelemassa talossa aina vuoteen 1927 asti, jolloin he muuttivat Helsinkiin eläkepäiviään viettämään.
Näyttelyt
Keskus esittelee talvisin pääasiassa kotimaista valokuvataidetta mutta vaihtelevasti myös ulkomaista valokuvaa. Kansainväliset kesänäyttelyt ovat olleet suuren yleisön suosiossa. Ulkomaisia näyttelyjä on järjestetty mm. seuraavilta: Alexander Rodtsenko, Susan Meiselas 1995, Robert Doisneau 1995, Leni Riefenstahl 1996, Sebastião Salgado 1997, Cecil Beaton 1998, Arno Rafael Minkkinen 1999, Jan Saudek 1999, Shelby Lee Adams 2000, Elliott Erwitt 2001, André Kertész 2002, Steve McCurry 2002, William Wegman 2003,
Alberto Corda & Co 2004, Linda McCartney 2005,  Henryk Ross 2006, Bert Stern 2006, Ernst Haas 2007, A Private History - Contemporary Japanese Photography 2008,  Bob Willougbhy 2009, Henri Cartier-Bresson 2010.
 
Koulutus ja tutkimus
Keskuksella on jatkuvaa yhteistyötä valokuva-alan muiden toimijoiden, Pohjois-Savon kulttuurin aluekeskusten sekä kuopiolaisten kulttuurilaitosten kanssa. Keskus järjestää työpajoja, seminaareja ja luentoja. Keskuksen tutkimusprojektit ovat sisällöltään historiallisia ja poikkitaiteellisia ja saaneet ilmaisunsa näyttelyinä ja julkaisuina. Tuotannoista merkittävimmät ovat Victor Barsokevitschin elämää ja tuotantoa esittelevä julkaisu Suhteita (2007), Valokuvan taide, suomalainen valokuva 1842-1992 (1992, yhteistyössä Suomen Kirjallisuuden Seuran kanssa) ja Valokuvan tanssi (1998, yhteistyössä Teatteritaiteen museon ja Suomen valokuvataiteen museon kanssa). Keskuksella on valokuvakirjasto ja tutkimusarkisto.
Kokoelmat
Barsokevitschin negatiivikokoelmat, 70 000 lasilevyä, sijaitsevat Kuopion kulttuurihistoriallisessa museossa.VB-valokuvakeskus kartuttaa omaa teoskokoelmaansa. Se sisältää paitsi alkuperäisiä Barsokevitschin valokuvia myös tiivistelmän reprodusoituja negatiiveja Kuopion museon Barsokevitsch-kokoelmasta. Muita keskeisiä alueita ovat dokumentarismi ja nykyvalokuva. Kokoelmiin kuuluvista valokuvista on koottu lainattavia kiertonäyttelyjä.