Bändikämpät


Kuopion kaupungin nuorisopalvelut tukee nuoria musiikin harrastajia tarjoamalla heille maksuttomia treenitiloja, bändikämppiä. Vuositasolla tiloissamme treenaa noin 40-50 bändiä. Bändikämpät on tarkoitettu nuorille soittajille.

Bändikämpät nuorisotaloilla

Petosen, Jynkän ja Neulamäen nuorisotaloissa on pieniä bändikämppiä, samoin Kulttuuriareena 44:ssa. Näissä tiloissa on soittovehkeet valmiina eli rummut, laulukamat, kitara ja basso vahvistimineen. Kulttuuriareena 44:ssa sekä Petosella on myös kosketinsoitin.

Vuorot ovat pääsääntöisesti nuorisotalojen aukioloaikoina. Niihin haetaan toukokuussa, ja vuorot jaetaan syyskuusta toukokuun loppuun, toimintakauden ajaksi. Vuoroja kannattaa tiedustella myös pitkin vuotta, peruutuksia ja tyhjiä vuoroja saattaa löytyä.

Tiedustelut :
Kulttuuriareena 44 puh.017-182675, kulttuuriareena44(at)kuopio.fi
Petosen vapaa-aikatilat puh. 017-182688, pinari(at)kuopio.fi
Jynkän Monari p. 017-182 85, monari(at)kuopio.fi
Neulamäen nuorisotila p. 017-182690. ryto(at)kuopio.fi

 

Bändikämpät muualla

Hannes Kolehmaisen kadulla on Bändikeskus eli 5-7 bändikämppää hieman edistyneemmille nuorille bändeille. Retkeilijäntien ja Sammakkolammentien väestönsuojien yhteydessä on myös bändikämppiä. Nämä kämpät ovat edistyneemmille, ja niissä ei ole soittimia tms. valmiina. Kämpät toimivat avaimet käteen – periaatteella. Näihin kämppiin hakuaika on toukokuun loppuun mennessä. Vuorot/kämpät annetaan vuodeksi kerrallaan. Toimintakausi on elokuusta heinäkuun loppuun.

Tiedustelut :
Kulttuuriareena 44
puh.017-182675 (nuorisonohjaaja Jarkki Pöyhönen)
e-mail : kulttuuriareena44(at)kuopio.fi

 

Bändikämpistä on Kuopiossa pulaa. Kannattaa olla aktiivinen ja kysellä erilaisia varastoja, vapaita teollisuuskiinteistöjä tai vuokrahuoneistoja vapailta markkinoilta.

Treenis vuokraa valmiiksi kalustettuja bändikämppiä Kuopion keskustassa

Bändikämppien haku (muut tilat)


Kuopion kaupungin nuorisopalveluiden hallinnoimat bändikämpät
ajalle 1.8.2012 - 31.7.2013

Hannes Kolehmaisen kadun bändikeskuksen, Retkeilijäntien ja Sammakkolammentien väestönsuojien bändikämpät ovat haussa 31.5.2012 saakka. Vapaamuotoinen hakemus toimitetaan sähköpostitse osoitteeseen  kulttuuriareena44@kuopio.fi

Etusijalla ovat kuopiolaiset alle 25-vuotiaat nuoret. Päätökset ilmoitetaan kesäkuussa kaikille hakijoille.

Hakemuksessa pitää mainita ainakin seuraavat tiedot:

1. Bändin nimi / yksittäisen soittajan nimi ja genre 2. Kaikkien bändin jäsenten nimet, iät, paikkakunnat ja mitä kukin soittaa 3. Missä treenaatte nyt ja kuinka usein 4. Kauanko olette soittaneet yhdessä 5. Jos haluatte isoon kämppään, mahdollisen ”kaveribändin” nimi, jonka kanssa jakaisitte kämpän 6. Mistä erityisesti toivotte kämppää 7. Bändin tulevaisuuden tavoitteet ja muuta tietoa, miksi juuri te olisitte oikeutettuja saamaan kämpän.

Lisätiedot : Kulttuuriareena 44, puh. 017-182675  / kulttuuriareena44(at)kuopio.fi

Bändikämppien haku (nuorisotalot)

 

Haku pääsääntöisesti toukokuun loppuun mennessä tällä hakemuksella (pdf), joka toimitetaan suoraan ko. nuorisotalolle. Hakemuslomakkeita saa myös nuorisotaloilta. Vuoroja voi tiedustella myös pitkin toimintakautta. Jokainen nuorisotalo päättää omaista vuoroistaan ja muista toimintaan liittyvistä asioista itse.

Lisätiedot nuorisotaloilta, ks. viereinen palsta.